Hyppää sisältöön

Metsä on perinteisen rakentajan tavaratalo

Harri Metsälä

Suomalainen puurakentaminen on vuosisatojen ajan ollut hirsirakentamista, jonka periaatteet ovat nousseet käytännön tarpeista. On tarvittu suojaa säitä vastaan, kuivaa tilaa ihmisille, kotieläimille, ravinnolle ja tavaroille. Rakennukset tehtiin omin voimin helposti saatavista materiaaleista ja osto-osia pyrittiin välttämään.  Suomalaiselle rakennusperinteelle on leimallista tietynlainen vaatimattomuus; on tyydytty käyttämään parasta saatavilla olevaa.

Hirsirakentamisen perinne jatkuu edelleen.
Hirsirakentamisen perinne jatkuu edelleen. © Kuva: Olli Cavén, Museovirasto.

Puun käyttö on kestävää kehitystä

Hirsirakenne
Perinteinen hirsirakenne on kestävä, yksinkertainen ja helposti muunneltava. © Kuva: Kari Gröndahl, Museovirasto.

Rakentamisessa pätee pienimmän vaivan periaate: oikea aine oikeassa paikassa vähentää korjaustarvetta. Tärkeimmät osat suojataan helposti vaihdettavalla pintaverhouksella. Näin rakennuksen elinkaaren aikana saadaan siihen käytetty työmäärä minimoiduksi. Perinteisen rakentamisen periaatteet ovat esimerkillisiä kestävän kehityksen näkökannalta. Rakentamisessa on suosittu paikallisia raaka-aineita, joiden valmistukseen ja kuljetukseen on käytetty mahdollisimman vähän energiaa. Tuloksena on pitkäaikainen ja muunneltava rakenne, joka palaa lopulta ongelmitta luontoon tai hyötykäyttöön. Niukat materiaalit ja yksinkertainen rakenne ovat tehneet rakentamisesta kansantajuisesti ymmärrettävää ja helppohoitoista. Pitkään jatkuneen perinteen myötä on opittu tuntemaan materiaalin vahvuudet ja heikkoudet, ja siten käyttämään puuta optimaalisella tavalla.

Puu sopii kantavaksi rakenteeksi ja pintaan

Pukkilan ajokalumuseossa on komeat puiset kattotuolit.
Pukkilan ajokalumuseossa on komeat puiset kattotuolit. © Kuva: Selja Flink, Museovirasto.

Puu on monipuolinen rakennusmateriaali, joka käy yhtä hyvin kantavaksi rakenteeksi, lämmöneristeeksi ja pintoja verhoamaan. Puun laaja käyttö rakentamisessa perustuu sen hyviin teknisiin ominaisuuksiin: helppoon työstettävyyteen, monipuolisiin liitosmahdollisuuksiin, taloudellisuuteen ja terveellisyyteen. Puusta voidaan rakentaa kesällä ja talvella, sitä on joka puolella saatavilla ja se on lämmin ja kaunis materiaali. Puun epäedullisia ominaisuuksia, kuten kosteuselämistä, palavuutta, lahoamisalttiutta ja aineksen tiettyä epätasalaatuisuutta on opittu hallitsemaan niin, että ne eivät ole olleet esteenä puurakenteiden ja puurakennusten pitkäikäisyydelle ja kestävyydelle. Rakenteellinen lujuus vaatii puulta tiivistä solurakennetta, suoraa runkoa ja suorasyistä puuainesta. Lisäksi puun tulee olla mahdollisimman vähäoksaista, tasalaatuista ja tervettä.

Puulaji valitaan tarpeen mukaan

Puulajin ominaisuudet vaikuttavat materiaalin säänkestoon ja kosteuskäyttäytymiseen. Myös puuaineksen pinnan luonne ja ulkonäkö vaihtelevat lajin mukaan. Suomessa rakennusten runkorakenteisiin käyttökelpoisia puulajeja ovat mänty, kuusi ja haapa. Muita puulajeja käytetään lähinnä pintarakenteissa ja sisustuksessa.

Kuusi on ominaisuuksiltaan joustavaa.
Kuusi on ominaisuuksiltaan joustavaa. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Erityiskohteissa ja vaativissa olosuhteissa tarvitaan tavallisesta poikkeavaa puuta. Tarpeen mukaan painotetaan puunlajin kosteuden ja kuorman kestoa, muokattavuutta, keveyttä, huokoisuutta tai pinnan sileyttä. Joskus voidaan etsiä tietyn muotoista ja kokoista tai vaikkapa onttoa puuta. Vedenalaisissa rakenteissa käytetään usein tervaleppää, kantavissa kattorakenteissa joustavaa kuusta ja maanvaraisissa rakenteissa pihkaista ja tervaista mäntyä. Saunan lauteiksi laitetaan sileää ja huokoista haapaa, eikä seiniin tai kattoihinkaan mieluusti panna pihkapuuta ihoa polttamaan. Siltarumpuihin oli oivallista ontto haapapuu.

Rakennuspuun valinta vaatii taitoa

Vaikka tarvittavan puulajin määrittely ei ole visainen tehtävä, vaatii sopivan puuyksilön valinta jo enemmän taitoa ja kokemusta. Käyttötarkoituksen mukaisia ominaisuuksia on arvioitu sekä silmämääräisesti että kokeellisesti. Puun ulkonäkö kertoo sen rungon suoruuden ja oksattomuuden, puun koosta ja latvan muodosta on pääteltävissä puun ikä ja kasvuvaihe. Puun kasvupaikka määrää sen kasvunopeuden ja puuaineksen kosteuden ja terveyden. Havupuista on etsitty hidaskasvuista ja kuivakkaa puuta, lehtipuista taas hyväkasvuista ja tervettä puuta. Tarkoituksena on molemmissa tapauksissa löytää mahdollisimman lujaa puuainesta.

Tiheäsyinen mänty käy erinomaisesti rakennuspuuksi.
Tiheäsyinen mänty käy erinomaisesti rakennuspuuksi. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Myös kasvuolosuhteet vaikuttavat puun laatuun. Valon määrä ja suunta, metsän tiheys, maaston kaltevuus ja paikan tuulisuus muokkaavat puuyksilöitä toisistaan poikkeaviksi. Kasvuolot säätelevät puun rungon suoruutta, kasvun tasaisuutta, oksaisuutta ja kasvunopeutta. Rakennuspuuksi pyritään löytämään riittävän tiheästi kasvaneita puita, joista oksat ovat kuolleet mahdollisimman pitkästä tyvitukista. Kaikki rungolla näkyvät oksat ulottuvat puun ytimeen asti. Kasvavan puun syiden suoruutta voidaan tutkia ulkoisten merkkien avulla. Jos puun oksat ovat säännöllisissä riveissä, sanotaan puun olevan suorasyistä; jos taas oksarivit ovat sekaisin, on puuaines kieroa.

Puut kannattaa kaataa sydäntalvella

Jotta puusta tulisi oivallinen rakennuspuu, on sen valmistukseen ja käsittelyyn kiinnitettävä huomiota. Kaatoajankohdalla on suuri merkitys puuaineksen laadulle. Kokemukseen perustuen suositellaan rakennuspuuta kaadettavaksi ainoastaan talviaikaan. Varminta on kaataa puut tammi- tai helmikuussa, jolloin ne ovat täydellisesti lepotilassa. Silloin puuaines ehtii kuivua riittävästi ennen kevätlämpimiä, jolloin puuta huonontavat pieneliöt pääsevät kasvun alkuun.

Rakennuspuut kannattaa kaataa talvella.
Rakennuspuut kannattaa kaataa talvella. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Kaatotavalla ja kaadetun puun käsittelyllä on merkitystä puun laatuun. Varsinkin lehtipuita, joskus myös kuusia, on kaadettu rasiin, eli ne on jätetty karsimattomina kuivumaan metsään, kunnes lehdet tai neulaset kellastuvat. Tällöin puut on kaadettu yleensä elokuussa.

Kaadetun puun säilytys ja kuorinta vaikuttavat sen kuivumishalkeiluun. Puun on kuivuttava riittävän nopeasti, jotta se ei sinisty tai lahoa, mutta toisaalta hitaasti ja tasaisesti, jotta vältetään halkeaminen. Tämän takia tulisi tukit kuoria vain osittain, ja jättää ne kuivumaan ilmavaan, auringolta suojattuun paikkaan. Hirsiksi käytettävät puut kannattaa veistää kahdelta sivulta pelkaksi, jotta sydänpuu ja pintapuu kuivuvat samaan tahtiin.

Kuivatus vaatii aikaa

Vastakaadettua puuta voidaan käyttää vain hirsiksi, muuhun käyttöön puu on kuivattava huolellisesti. Ensimmäinen vaihe on ilmakuivaus, jossa puutavara ladotaan kuivumaan väljään tapuliin tai muutoin ilmavasti vedeltä ja valolta suojaan.  Näin puut saavat kuivua vähintään seuraavaan vuoteen, mieluiten vuosikausia. Silloin puu asettuu, eikä enää muuta muotoaan ja elä kosteuden muuttuessa. Tässä vaiheessa puu näyttää luontonsa ja se voidaan lopullisesti valikoida tehtäväänsä.

Sileää haapaa käytetään usein saunan lauteisiin.
Sileää haapaa käytetään usein saunan lauteisiin. © Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Sisäkäyttöön tuleva puutavara on ennen rakennusosaksi valmistamista kuivattava sisäkuivaksi, jolloin puu saa rauhassa asettua lopullisiin mittoihinsa ja siitä tulee helposti työstettävää. Aiemmin parhaiden tarvepuiden annettiin kuivua tuvan tai riihen lämmössä vuosikausia. Paras tulos saatiin riihessä ja saunassa, jossa oli välillä kuumaa ja kuivaa, välillä kosteampaa. Tällaista pitkää tarvepuun varastointia, jolloin puu sai hakea oman muotonsa, pidettiin entisaikoina itsestään selvänä työvaiheena.

Haapa taipuu notkeimmin

Kun puuta halutaan taivuttaa kaarevaan muotoon, on sen taipuisuutta ensin lisättävä. Puu voidaan suostutella notkeaksi lämmön ja veden avulla. Toiset puulajit ovat taipuisampia kuin toiset, kaikkein notkeinta on haapa. Puun taivutus on kuulunut puuseppien töihin; rakennustöissä samanlaisia notkistuskeinoja on käytetty vain pärepuiden esikäsittelynä. Oli huomattu, että vedessä liotetut tai saunan höyryssä lämmitetyt pärepölkyt luistivat höylällä erinomaisesti, ja päreistä tuli ’kuin aapisen kansia’.

Pihka on luonnollinen puunkylläste

Hyvälaatuinen rakennuspuu säilyy sateelta, maakosteudelta ja auringolta suojattuna vuosisatoja. Joskus joudutaan puuta kuitenkin käyttämään olosuhteissa, joissa se ei säily tai kestä. Tällaisiin ääriolosuhteisiin voidaan puuta kasvattaa tavallista kestävämmäksi.

Kun elävästä mäntypuusta poistetaan kuorta, se alkaa tuottaa pihkaa. Näin saadaan erityisen pihkoittunutta ja kestävää rakennuspuuta.
Kun elävästä mäntypuusta poistetaan kuorta, se alkaa tuottaa pihkaa. Näin saadaan erityisen pihkoittunutta ja kestävää rakennuspuuta. © Kuva: Museovirasto.

Pihka on luonnon oma puunkyllästysaine. Kun havupuu vahingoittuu, se vuotaa pihkaa haavan suojaksi. Tätä ominaisuutta on opittu käyttämään hyödyksi tuotettaessa erityisen pihkaista puuta tervanpolton raaka-aineeksi. Samalla tavalla koloamalla, puuta kiduttamalla, voidaan tuottaa pihkoittunutta mäntypuuta myös rakentamisen raaka-aineeksi.

Pihka on salaperäinen aine. Vaikka sen käyttö on ollut tunnettua ja monipuolista jo vuosituhansien ajan, ei ihminen ole vieläkään oikein onnistunut selvittämään pihkan koostumusta. Varsinainen arvoitus on edelleen se, miksi pihka puihin syntyy. Aiemmin pihkaa pidettiin puun omana lääkeaineena, jolla se hoitaa rikkoutunutta pintaansa. Nykyisin sen arvellaan olevan puun aineenvaihdunnan sivutuote. Pihka on puun jälkeen toiseksi arvokkain metsästä saatava tuote. Pihkan arvo perustuu siitä valmistettaviin jalosteisiin, joista tärkeimpiä ovat erilaiset hartsit, rasvat ja tärpätit. Rakentajat ovat käyttäneet pihkaa paitsi puun luonnolliseen kyllästämiseen, myös sivelemällä pintojen suojaksi tervaa, maalihartsia tai tärpättiä.

Tuohi toimii vedeneristeenä

Vaikka tuohi ei ole pihkan tavoin säilyttänyt taloudellista merkitystään metsän tuotteena, on se ollut aikanaan varsin monikäyttöinen ja korvaamaton rakennusaine. Tuohella on suojattu puurunkoa arimmista kohdista perustusten ja aukkojen kohdalta kosteutta vastaan, tuohesta on tehty pitkäikäiset vesikatteet ja uudenaikaisten vesikattojen aluskatteet.

Pälkäneen rauniokirkon katon kunnostuksen yhteydessä järjestettiin tuohenkiskontatalkoot.
Pälkäneen rauniokirkon katon kunnostuksen yhteydessä järjestettiin tuohenkiskontatalkoot. © Kuva: Selja Flink, Museovirasto.

Kattotuohien kiskomiseen soveltui parhaiten isohko koivu, jonka tuohi oli ehjää. Siinä ei saanut olla kuivuneita oksantynkiä tai parkkiintuneita ja naavaisia kohtia, puun rungon tuli olla mahdollisimman sileä. Kankaalla kasvaneen koivun tuohi oli kuivaa, suolla kasvaneen koivun rosoista. Sileintä tuohta saatiin lehtomaiden hieskoivuista.

Tuohen kiskonta-aika vaikuttaa sen laatuun. Kevättuohi on kauneinta ja joustavinta, syksyllä kiskottu sitkeää ja tummaa. Kevättuohi säilöttiin monesti upottamalla se veteen kivipainojen avulla odottamaan käyttöä. Tuohilevyt täytyy pakata heti kiskomisen jälkeen nipuiksi prässiin, muutoin ne vetävät rullalle, eivätkä sovellu kattotuohiksi. Nykyisin tuohien kiskominen elävistä puista ei ole sallittua, mutta ”ennen oli joka talossa tikkaat tuohien kiskomista varten. Kierrettiinpä ennen toistenkin metsissä tuohia kiskomassa, eikä siittä mittään perustettu” (Mouhijärvi).

Kirjoitus perustuu Suomen Tammen julkaisussa "Rakennettu kestämään- tutki ja opi" 2003 ilmestyneeseen artikkeliin.

Kirjallisuutta:

Harri Metsälä: Puukirja, Jyväskylä, 2001.

Harri Metsälä: Puukansa,  Helsinki 2000.

Harri Metsälä: Pihka,  Jyväskylä 2001.

Julkaistu 26.9.2008 klo 13.13, päivitetty 9.11.2017 klo 18.24