Hyppää sisältöön

Akanlahden tukinsiirtolaitos, rakennusperintöä metsän siimeksessä

Kerttu Loukusa

Kitkan laineet liplattavat rantakiviin tukinsiirtolaitoksen rannalla. Vielä 50 vuotta sitten paikka olisi kuhissut jätkiä töissään, varppaajaveneet olisivat tuoneet tukkilasteja kanavan rantaan, josta ne jatkaisivat matkaansa tukinsiirtolaitoksen ja uittorännin kautta Livojärvelle ja Oulun sahoille. Sammakkobaarilla eli ruokailukatoksessa kokkien munkkipadat olisivat tulilla ja höyryävän kuumaa kahvia keittymässä. Nyt aurinko paistaa selkäni takaa keväisessä aamussa ja valtaisa lokkiparvi kirkuu ulapalla. Paikalla ei näy ketään muuta missään. Äänimaailma Akanlahdella oli 1960-luvulla jotain aivan muuta kuin toukokuisena aamuna 2013.

Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos kesällä 2013, etualalla uittokouru eli –ränni.
Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos kesällä 2013, etualalla uittokouru eli –ränni. © Kuva: Kerttu Loukusa.

Akanlahden kolme tukinsiirtolaitosta

Posion Akanlahdella on sijainnut tukinsiirtolaitoksia 1890-luvulta lähtien ja tukinsiirtolaitostoimintaa siellä oli reilun 70 vuoden ajan. Toiminta-aikanaan siirtolaitoksilla oli suuri merkitys alueen asukkaille ja yhä edelleen tukinsiirtolaitokset muistetaan tärkeänä lisätulonlähteenä ja arvostettuna työpaikkana. Tukinsiirtolaitoksen ympäristön paikannimistöstä löytyy viitteitä tukinsiirtolaitosten toimintaan, kuten Keskikoneenharju, Radantaussuo ja Poikkitelanharju. Tukinsiirtolaitosten myötä syrjäisestä koillismaalaisesta metsätalonpoikaisyhteisöstä tuli yksi tärkeä toimija suomalaisen metsäteollisuuden toimintakentällä.

Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos, uittokouru ja oikealla lenkkivarasto. © Kuva: Posion kotiseutuseuran valokuva-arkisto.
Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos, uittokouru ja oikealla lenkkivarasto. © Kuva: Posion kotiseutuseuran valokuva-arkisto.

Akanlahden tukinsiirtolaitosten historia alkoi 120 vuotta sitten, jolloin oululaiset kauppahuoneet Candelin, Bergbom ja Snellmann G:sson, yhteisnimityksellä Kolmiyhtiö, alkoivat hankkia ja uittaa tukkipuita Kitkan takaisista metsistä Oulun seudun sahoilleen. He saivat vuonna 1893 luvan rakentaa ensimmäisen siirtokanavan ja tukinsiirtolaitoksen yhdistämään Kitka- ja Livojärvet ja tämän jälkeen tuhannet tukit kulkivat Maanselän vedenjakajan halki aina 1960-luvun puoleen väliin saakka.

Puunhankinta oli ennen maakuljetusten alkamista pitkälti riippuvainen hyvistä uittoväylistä ja vesireiteistä. Vedenjakajat ja uittoväylät määrittelivät pitkälti mistä ja mihin voitiin järkevin kustannuksin kuljettaa puita. Tukinsiirtolaitokset ja vesireittejä yhdistävät uittokourut kehitettiin ratkaisuksi tähän ongelmaan ja niiden avulla voitiin huomattavasti laajentaa puiden hankinta-aluetta.

Oululaisten kauppayhtiöiden kilpailija K.E. Blomberg Ab rakensi vuonna 1910 Akanlahdelle kolmella konehuoneella toimiva tukinsiirtoradan. Yhtiön vararikon myötä jo samaisena vuonna valtio lunasti sekä sen että Kolmiyhtiön laitoksen itselleen ja päätti näin puutavarayhtiöiden kovaksikin käyneen kilpailutilanteen alueella. Tämän jälkeen mikään yksittäinen yhtiö ei päässyt enää määräämään puutavarahankinnoista Kitkan seudulla. Siirtorata oli huomattavasti ensimmäistä tukinsiirtolaitosta tehokkaampi, joten se jäi ainoana laitoksena käyttöön ja oli toiminnassa aina vuoteen 1929 saakka. Tuolloin New Yorkin pörssiromahduksen myötä tullut lama lopetti puutavaran hankinnat useaksi vuodeksi alueelta.

Viimeisin ja Suomen parhaiten säilynyt tukinsiirtolaitos on rakennettu Posion Akanlahdelle vuosina 1935-36. Työmiehet ja naispuoliset kokit saapuivat töihin tukinsiirtolaitokselle keväällä heti Kitkajärven jäiden lähdön jälkeen. Kolmas laitos oli toiminnassa tuolloin yötä päivää huoltotaukoja lukuun ottamatta kolmen viikon ajan. Tukit huilasivat, munkit paistuivat ja höyrykoneet söivät halkoja. Akanlahdella siirryttiin sähkön käyttöön vuonna 1953, jolloin kovassa käytössä olleista höyrykoneista luovuttiin. Siirtolaitos jatkoi tämän jälkeen toimintaa aina vuoteen 1964 saakka, jolloin se kannattavuussyistä päätettiin sulkea. Maakuljetukset olivat tuolloin vieneet voiton kustannustehokkaampana vaihtoehtona tukinsiirtolaitoksen käytön sijaan. Tosin Iijoella uitto jatkui edelleen aina 1980-luvulle saakka.

Valtakunnallisesti merkittävä tukinsiirtolaitosmiljöö

Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos kesällä 2013. © Kuva: Kerttu Loukusa.
Akanlahden kolmas tukinsiirtolaitos kesällä 2013. © Kuva: Kerttu Loukusa.

Tänä päivänä Akanlahden tukinsiirtolaitos seisoo ylväänä, hiukan unohdettuna ilmestyksenä Posion Kitkajärven rannalla muistuttamassa menneistä tukkilaisajoista ja suomalaisen puuteollisuuden historiasta. Kesän 2013 aikana sen kunnosta ja korjaustarpeista tehtiin kartoitus sekä aktivoitiin paikallisia ja tukinsiirtolaitoksesta kiinnostuneita yhdessä kehittämään aluetta. Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelut hallinnoi arvokasta tukinsiirtolaitosta, alueen maapohja kuuluu metsätaloudelle ja yleisöllä on vapaa pääsy tutustumaan alueeseen. Valtakunnallisesti ainutlaatuinen tukinsiirtolaitos on korjauksen ja huollon tarpeessa, jotta se voisi kertoa tarinaansa edelleen tuleville sukupolville.

Museovirasto on määritellyt Posiolla sijaitsevan vuosina 1935-36 rakennetun Akanlahden kolmannen tukinsiirtolaitoksen ympäristön ja sen rakennukset valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi eli RKY-alueeksi. Rakennukset on lisäksi suojeltu Metsähallituksen ja valtion välisellä sopimuksella. Vuonna 2013 Metsähallitus on luokitellut sen yhdeksi strategisesti tärkeistä kulttuuriperintökohteistaan. Vastaavia tukinsiirtolaitoksia Suomessa on ollut Pispalan harjulla Tampereella, Rutolassa Lappeenrannassa sekä Vanttajan siirtorata Kuusamossa, mutta Akanlahti on rakennettuna kokonaisuutena parhaiten säilynyt. Muista on jäljellä lähinnä raunioita, jos sitäkään.

 Vuonna 2013 tein Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolle yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Akanlahden tukinsiirtolaitoksesta diplomityön Akanlahden tukinsiirtolaitos­­ – Eilen, tänään ja huomenna. Työ käsitteli Akanlahden historian kautta kolmannen tukinsiirtolaitoksen nykytilaa ja korjaustarpeita sekä pohti alueen ja sen rakennusten tulevaisuutta. Miten käytöstä poistunut rakennus voisi toimia voimavarana ja yhdistävänä tekijänä paikallisille toimijoille mutta myös valtakunnallisesti?

Satametrinen tukinsiirtolaitos on hyvin symbolinen rakennus kuvaamaan pohjoissuomalaisen metsäteollisuuden suurta volyymiä.  Kun on kyse näin ainutlaatuisen, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen korjauksesta, tulee siinä ottaa huomioon erityisesti vanhan alkuperäisen rakennuksen henki ja patinan säilyminen. Kulttuurihistoriallisten arvojen tulee säilyä korjauksen jälkeenkin.

Vanhoja puurakenteita uusittaessa tulee huomioida historiallisten kerrostumien arvot ja uusiminen tulisi pääsääntöisesti tehdä käyttäen vanhaa, mutta tervettä puumateriaalia ja perinteisiä rakennusmenetelmiä. Tämä on erityisesti tärkeää hirsirakenteita uusittaessa, koska uusi puu epätasapainoisesti painuessaan voi aiheuttaa suuria ongelmia. Materiaalit tulee valita vanhoja alkuperäisiä mukaillen. Ylikorjausta ja uusia vieraita materiaaleja tulee välttää. Rakennuksen mahdollinen tuleva käyttötarkoitus on oltava rakennukseen soveltuva, jotta sen luonnetta ei jouduta olennaisesti muuttamaan.

Akanlahden ympäristö, tukinsiirtolaitos ja pihapiirin rakennukset

Tukinsiirtolaitos muodostaa pihapiirin talousrakennusten kanssa eheän kokonaisuuden. Talousrakennukset, kuten halko- ja venevaja sekä lenkkien ja muiden uittotarvikkeiden säilytykseen rakennettu lenkkivarasto ovat aikoinaan palvelleet tukinsiirtolaitoksen käyttöä. Rannassa sijaitseva hirsirunkoinen venehuone on toisen tukinsiirtoradan ajoilta 1910-luvulta ja se on alueen vanhin säilynyt rakennus. Myöhemmin tukinsiirtolaitoksen läheisyyteen on rakennettu vuonna 1990 tehdyn korjauksen ja alueen retkeilypalvelujen kehittämisen yhteydessä laavu, jonka edessä on nuotiopaikka sekä pieni halkokatos ja ulkohuussi. Alueella on lisäksi kaksi paikoituskenttää ja rannassa veneiden laskupaikka. Paikan identiteetin kannalta on ehdottoman tärkeää, että myös pihapiirin rakennukset huomioidaan suunnitelmia tehdessä ja niiden kunnosta pidetään huolta, kuten itse tukinsiirtolaitoksestakin.

Siirtolaitoksen eteläpuolelta lähtee Livojärvelle johtava kaksi kilometriä pitkä uittokouru, joka on tosin katkaistu maantien kohdalta 1970-luvun lopulla. Kouru jatkuu tien toisella puolella lähes yhtenäisenä Livojärvelle saakka. Uoma on päässyt osittain umpeutumaan ja siinä kasvaa paikoitellen sammalta ja lumpeita. Tämän lisäksi Kuorikkilammen ylittävä osa puisesta kourusta on purettu 1990-luvulla, tosin veden alla on jäljellä sen puiset, kantavat rakenteet. Lähiympäristöstä voi löytää lisäksi kahden aikaisemman siirtolaitoksen kulkulinjat ja raunioiden jäänteitä.  Nämä täydentävät Akanlahden arvokasta kulttuuriympäristökokonaisuutta.

Keväällä metallikatteelta tippuva lumi pääsee kasautumaan rakennuksen seinustalle aiheuttaen huomattavan kosteusrasitteen rakenteisiin. © Kuva: Kerttu Loukusa.
Keväällä metallikatteelta tippuva lumi pääsee kasautumaan rakennuksen seinustalle aiheuttaen huomattavan kosteusrasitteen rakenteisiin. © Kuva: Kerttu Loukusa.

Käytöstä poistumisen jälkeen melko huoltamattomana ollut tukinsiirtolaitosrakennus on säilynyt näihin päiviin saakka kohtuullisen hyvin. Tästä huolimatta, jos rakennuksen halutaan edelleen säilyvän tuleville sukupolville, on lähivuosina tehtävä kunnostustoimenpiteitä ja huollettava tämän jälkeen rakennusta säännöllisin väliajoin. Säännöllinen huolto myös vähentää ja ennaltaehkäisee korjaustarvetta. Korjaus- ja huoltotoimenpiteistä olisi hyvä laatia huoltokirja, josta ilmenisi tehdyt toimenpiteet materiaalikirjauksineen. Rakennukseen on tehty huoltavia korjaustoimenpiteitä viimeksi vuonna 1990, kuten julkisivuverhouksen maalaus, transportin eli nostolaitetilan huopakaton uusiminen sekä maan päällä olevan uittokourun osuuden uusiminen. Näistä on kuitenkin kulunut jo yli 20 vuotta ja korjaus olisi nyt ajankohtainen ja tarpeen rakennuksen arvon säilymisen kannalta.

Yksi Akanlahden rakennusten varmimpia säilymiskeinoja on niiden pysyminen aktiivisessa käytössä. Myös paikallisten kiinnostus, arvostus ja halu huolehtia historiallisesti arvokkaasta ympäristöstä ovat kestävän korjauksen avaintekijöitä. Jos rakennus ei voi toimia enää alkuperäiskäytössään, tulevan käytön tulee sopia rakennukseen ja uudet suunnitelmat alueelle tulee tehdä sen ehdoilla.

Paikalliset mukaan alueen kehittämiseen

Kesällä 2013 järjestettiin Posion perinteisten Sirniön seppäpäivien yhteydessä Akanlahden tukinsiirtolaitosten 120-vuotisjuhla, jossa kiinnostuneilla oli mahdollisuus osallistua kahdelle opastetulle kierrokselle. Ilta päättyi Kitkajärven rannalla pidettyyn yhteislauluiltaan. Kauniina lämpimänä keskikesän päivänä ihmisiä saapui paikalle satakunta, mitä voidaan pitää syrjäisellä seudulla todellisena yleisömenestyksenä. Kävijöiden viesti oli, että tukinsiirtolaitos kiinnostaa ja sen tulevaisuudesta ja kohtalosta ollaan huolestuneita. Paikalle oli saapunut useita vanhoja työntekijöitä, joilla oli monia tarinoita kerrottavanaan tukinsiirtolaitoksen toiminta-ajoilta.

Syksyllä 2013 järjestettiin Posion kunnan ja Metsähallituksen yhteistyönä toinen yleisötapahtuma, Akanlahden rakennusperintöpäivät, joka oli yhdistetty Valaistu Posio -teemaviikkoon. Euroopan rakennusperintöpäivien Suomen teema vuonna 2013 oli Eläköön rakennus!, jonka kantavana ajatuksena oli uuden käyttötarkoituksen löytäminen vanhaan, alkuperäisestä käytöstä poistuneeseen rakennukseen. Käytössä olevista rakennuksista pidetään huolta ja niiden arvo ymmärretään, joten uuden käyttötarkoituksen löytäminen palvelee rakennuksen suojelua mitä parhaiten. Uuden käytön tulisi kuitenkin soveltua luontevasti rakennukseen, jolloin sen historiallinen arvo säilyy edelleen. Esittelin syksyn rakennusperintöpäivillä kesän aikana tehdyn inventointityön tuloksia sekä diplomityöhöni liittyviä suunnitelmia alueelle.

Vuosi 2013 oli alku Akanlahden tukinsiirtolaitosalueen aktiivisemmalle käytölle. Posion kunta ja Metsähallitus ovat jatkossakin suunnitelleet sinne uusia yleisötapahtumia ja talkoita. Myös yhteistyö Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston kanssa jatkunee. Kuntalaiset olisivat hyvin kiinnostuneita käyttämään Akanlahtea kulttuuri- ja perinnetapahtumien pitopaikkana. Seuraava tapahtuma tukinsiirtolaitoksella on alkukesästä 2014 järjestettävä kunnostus- ja siivouspäivä, jossa vapaaehtoiset voivat päästä osallistumaan arvorakennuksen huoltoon. Myös Akanlahdella esitettävän uuden teatteriesityksen harjoitukset alkanevat pikimmiten. Tukinsiirtolaitokseen liittyvien tarinoiden keruu ja perimätieto olisi tärkeää saada kirjattua ylös ja tätä tehdäänkin Posiolla Yhteys-hankkeen kautta. Tästä tiedosta on varmasti apua myös tulevissa korjauksissa sekä alueen kehittämisessä jatkossa.

Niukassa taloudellisessa tilanteessa korjaus ja huolto alkavat hiljalleen ja pienin askelin, mikä on toisaalta hyvä. Usein kiireellä ja massiivisilla toimenpiteillä pilataan enemmän kuin säilytetään. Akanlahden tukinsiirtolaitoksesta tekemäni arkkitehtuurin diplomityö keskittyi kokonaiskuvan saamiseen rakennusten korjaustarpeista, mutta lopullisen korjaustavan valinta vaati vielä pitkäaikaista seurantaa ja lisätutkimuksia, kuten rakenteiden avauksia ja punamultamaalin pysyvyyden testaamista. Maalin pysyvyyden testaaminen aloitettiin vuoden 2013 rakennusperintöpäivillä, kun lenkkivaraston eteläseinään maalattiin lohirantalaisen keittämällä punamullalla kokeilualue, jota voidaan tarkkailla muutama vuosi. Alueella tehtiin Metsähallituksen toimesta keväällä 2013 jo alustavaa puuston harvennusta. Rakennukset on jatkossa tarkoitus ottaa vielä paremmin esille metsän siimeksestä, jossa ne ovat uinuneet kymmeniä vuosia varsinaisen toiminnan loputtua.

Akanlahden kolmivaiheinen kehityssuunnitelma

Arkkitehdin diplomityössäni tein Akanlahdelle kolmivaiheisen tulevaisuusvision, jonka ensimmäinen vaihe alkaa rakennusten kunnostuksesta ja käyttöönotosta ja kaksi jälkimmäistä vaihetta johtavat paikan kehittymiseen puuteollisuusmuseoksi ja toiminnallisten kulttuuritapahtumien pitopaikaksi. Tähän liittyy myös uudisrakennussuunnitelma alueelle. Jotta alue voisi toimia tulevaisuudessa ympäri vuoden, tarvitaan sinne lämmin sisätila kävijöitä palvelemaan. Uudisrakennukseen voidaan lisäksi sijoittaa toimintoja, jotka eivät luontevasti kylmillään oleviin vanhoihin rakennuksiin sovi muuttamatta niiden rakenteita ja ulkomuotoa olennaisesti. Alueen vaiherikkaalla historialla on ollut merkittävä rooli Suomen metsä- ja puuteollisuuden kehityksessä ja Akanlahden tukinsiirtolaitoksen ainutlaatuinen säilynyt kokonaisuus loisi puuteollisuusmuseolle erinomaiset puitteet.

Uusi museorakennus rakennetaan kolmannen vaiheen suunnitelmassa alueen historiallista miljöötä kunnioittaen, perinteisin materiaalein ja värein. Se on esimerkki pienehköstä julkisesta puurakennuksesta, jonka suunnittelulähtökohtina ovat kestävyys, ajattomuus ja sopeutuminen historialliseen ympäristöönsä. Julkisivujen materiaali on kuultavalla, punertavalla tervamaalilla maalattu pystyrimalautaverhous ja ikkunat on suojattu mustalla tervalla käsitellyin, tiheästä puurimasta valmistetuin luukuin. Niiden avulla suojaudutaan tarpeen tullen mahdolliselta liikalämmöltä ja -valolta. Rakennuksen sisätiloissa puiset kantavat rakenteet ovat näkyvissä, kuten viereisessä siirtolaitoksessakin.

Akanlahden toimintaa voisi kehittää myös talviaikaan, jolloin alueella on tarjota muun muassa murtomaahiihtoa, moottorikelkkailua, pilkkimistä tai lumikenkävaellusta. Myös erilaisin valaistus-, lumenveisto- ja jäärakennustapahtumin voi talven pimeyttä käyttää hyödyksi. Alueelle ja rakennuksiin on hyvä tehdä myös valaistussuunnitelma. Valaistus tulisi toteuttaa hillitysti säilyttäen alueen alkuperäinen identiteetti ja henki. Kesäaikaan alueella voidaan järjestää uittonäytöksiä ja erilaisia ulkoilma- ja kulttuuritapahtumia.

Suunnitelmassa olen esittänyt kaikkien kolmen tukinsiirtolaitoksen alueelle luonto- ja taidepolkua. Akanlahden maastoon sijoitettu uusi polku voidaan yhdistää Hirsiniemen jo olemassa olevaan retkeilyreittiin, joka taas on yhteydessä Korouomalle johtavaan vaellusreittiin. Näin saataisiin Posion kolme tärkeää nähtävyyttä liittymään luontevasti toisiinsa. Reitti voisi toimia talvella hiihtovaellusreittinä ja jatkua mahdollisesti Kitkaa tai Livojärveä pitkin eteenpäin. Akanlahdesta on kartoitettu reitin varrelle tukinsiirtolaitosten toimintaan liittyviä paikkoja ja ehdotettu opastetauluja niiden yhteyteen. Huvilaharjulle on ehdotettu suunnitelmassa vanhan, jo 1970-luvulla puretun huvilan paikalle näkötornia, josta olisi mahdollista nähdä Maanselän molemmille puolille Kitka- ja Livojärville. Tämä havainnollistaa symbolisesti järvien yhdistämistä, eli sitä, mistä tukinsiirtolaitoksien toiminnassa on ollut alun perin kyse.

Kulttuuriperintö hankerahoituksen varassa

Tukinsiirtolaitos talvisessa lumivaipassa. © Kuva: Kerttu Loukusa.
Tukinsiirtolaitos talvisessa lumivaipassa. © Kuva: Kerttu Loukusa.

Akanlahden arvokkaalle rakennusperintökohteelle ei ole tällä hetkellä olemassa säännöllistä rahoitusta, vaan sen huolto ja kunnostus on täysin hankerahoituksen varassa. Säännöllinen huolto ehkäisisi mittavia korjaustarpeita. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa huoltotoimenpiteet on laiminlyöty vuosikymmenien ajan, eivätkä pelkästään kevyet toimenpiteet riitä enää säilyttämään rakennuksia. Paikallisten ja vapaaehtoisten aktiivisuus ja työpanos on erittäin tärkeää ja avainasemassa, mutta eivät yksinään auta pelastamaan rakennusta, kuten ei pelkkä suojelumerkintäkään.

Näkisin silti Akanlahden tulevaisuuden paljon valoisampana ja aktiivisempana kuin se on ollut kymmeniin vuosiin. Hankkeessa tulee muistaa pitkän tähtäimen suunnitelmat ja pienet, hiljalleen eteenpäin vievät askeleet. Tärkeää on ylläpitää viime vuoden aikana herätettyä positiivista ja toiminnallista henkeä, jolla on erittäin suuri vaikutus asioiden viemisessä eteenpäin

Julkaistu 28.5.2014 klo 13.59, päivitetty 11.11.2017 klo 12.58