Pielisen museossa näkyy pohjoiskarjalainen perinne

Pinja Metsäranta

Pielisen museon ulkomuseo Lieksassa esittelee pohjoiskarjalaista rakentamistraditiota monipuolisesti. Se yllättää kävijän laajuudellaan. Kaikenikäisille museovieraille löytyy jotain kiinnostavaa: esillä on mm. kolme eri ajoilta peräisin olevaa pihapiiriä, metsätöistä ja maanviljelystä kertovia rakennuksia sekä palo-osasto, jossa on läheisen Pankakosken teollisuusalueen palontorjuntakalustoa vuosien varrelta. Kesäaikaan museon alueella laiduntaa lampaita, jotka ilahduttavat pienimpiä kävijöitä.

Pielisen museo Lieksassa on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo.
Pielisen museo Lieksassa on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo. © Kuva: Pinja Metsäranta.

Pihapiirejä eri aikakausilta

Pielisjärveläiseen maalaiskotiin kuului aikanaan koko pihapiiri aittoineen, saunoineen ja karjasuojineen. Pihapiirien ja rakennusten koko vaihteli asukkaiden varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman mukaan. Varakkaat talot saattoivat majoittaa myös kodittomia ja varattomia ihmisiä.

Rakennukset tehtiin mieluiten kestävästä mäntyhirrestä ja ne pystytettiin nurkkakivien päälle. Kattomateriaalit vaihtelivat; ne saattoivat olla lautoja, päreitä, malkoja, tuohta tai vaikka turvetta.

Museoalueen vanhin pihapiiri kuvaa 1600-luvun ortodoksikarjalaisen asumusta. Siihen kuuluva vaatimaton Lukan savupirtti on alueen vanhin rakennus. Se on rakennettu vuonna 1765. Lisäksi pihapiirissä on pistekota, aitta ja riistalava.

Pielispiha kuvaa varakkaan perheen 1700- ja 1800-luvun asumismuotoa. Pihassa on parituparakennus, joka on koottu yhdistämällä Virsuvaaran suurtupa, Hallavaaran Ikolan porstua ja Kelovaaran savutupa. Museon paritupa on koottu eri paikoista tuoduista osista, mutta perinteisesti parituvat syntyivät ajan myötä, kun varallisuus karttui tai tilaa tarvittiin enemmän.

Virsuvaaran suurtupa oli ensimmäinen museon alueelle siirretty rakennus. © Kuva: Pinja Metsäranta.
Virsuvaaran suurtupa oli ensimmäinen museon alueelle siirretty rakennus. © Kuva: Pinja Metsäranta.

Virsuvaaran paksuista hirsistä tehty suurtupa on yli 100 m2 kokoinen yhtenäinen tila. Sisällä näkyy huoneen jako eri tarkoituksia varten, vaikkei väliseiniä olekaan: oven vieressä on keittiö eli suuri uuni helloineen ja astiahyllyt. Naisille ja lapsille on uunin vieressä oma tila, jossa on mm. rukki, kangaspuut ja kätkyt. Miesten puolella on puutöihin tarvittavia työkaluja. Porstuan kautta on kulku talon vanhempaan osaan, savutupaan. Sen uunissa ei ole savupiippua, ainoastaan pieni tuuletusräppänä seinässä katonrajassa. Vuonna 1821 rakennettu savutupa oli tyypillinen asuintupa 1800-luvun alussa.  Pielisjärvellä alettiin rakentaa piipullisia uloslämpiäviä uuneja vasta 1830–1840-luvuilla.

Pielispihassa on kymmenen aittaa ja paljon muita ulkorakennuksia. Kesäaikaan aitoissa nukuttiin, mutta talvisaikaan tuvan katon alla saattoi nukkua jopa kymmeniä ihmisiä.

Nuorin pihapiiri on 1910−1920-luvulta. Siihen kuuluu Lieksavoisen mökki, kappakaivo, riihisauna, aitta ja navetta. Tällainen pihapiiri oli vaatimaton maata vuokralla viljelevän perheen koti.

Talonpoikaiseen elämänmuotoon kuuluvat myös museon tuulimylly ja kaksi vesimyllyä sekä maatalouteen ja kalastukseen liittyvät rakennukset kuten kunnan jyvämakasiini, kuivaamot sekä verkko- ja nuottakota.

Lieksanjoki toimi uittoväylänä

Suurtuvan astiahyllyssä säilytettiin mm. savikulhoja, koristemaalattuja puukuppeja ja keramiikkalautasia. © Kuva: Pinja Metsäranta.
Suurtuvan astiahyllyssä säilytettiin mm. savikulhoja, koristemaalattuja puukuppeja ja keramiikkalautasia. © Kuva: Pinja Metsäranta.

Metsätyötä tehtiin vuodenaikojen mukaan. Talvisin puita kaadettiin savotoilla. Varhain keväällä puut kuljetettiin tukkireellä vesireittien varrelle, ja kevään ja kesän aikana tukit uitettiin määränpäähänsä.

Ulkomuseon Savotaranta esittelee metsätyömiesten karuja asuinoloja. 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun savottalaiset majoittuivat metsäsaunassa, joka oli kyhätty kokoon päivässä. Metsäsaunassa oli vain makuulavitsa ja kiuas. Myös laavuilla saatettiin yöpyä. Uittojätkien taukopaikkaa kutsuttiin hartsuviksi: siellä oli emäntä, joka myi kahvia, keittoruokaa ja rinkeleitä miehille.

Vuodesta 1928 eteenpäin kämppälaki velvoitti tukkiyhtiöt rakentamaan savottalaisille kämppiä. Nekin olivat varsin vaatimattomia, mutta silti merkittävä parannus työntekijöiden oloihin. Savotarannan alueella on neljä kämppää: kolme vanhinta on tehty hirsistä kirveellä veistämällä ja nuorin parruista. Vanhin kämpistä 1930-luvulla Pusurinjoelle rakennettu Pusurinjoen kämppä, jossa on yksi iso asuinhuone sekä pieni ruokahuone. Keskellä asuinhuonetta oli kamiina. Kämpissä oli usein myös emäntä, joka huolehti ruoanlaitosta. Häntä varten kämpässä oli erillinen sänkykomero ja keittiönurkkaus.

Nuorimmassa, 1950-luvulla rakennetussa Suolajoen Pirttikankaan kämpässä on tukevat kerrossängyt, joissa oli oma vuode kaikille työmiehille. Kämppäemännällekin oli oma makuuhuone ja keittiö. 1950-luvulla kämppiä rakennettiin vielä runsaasti, mutta 1960-luvulta alkaen kämppien rakentaminen hiipui. Metsätyö koneellistui ja työntekijät pääsivät kulkemaan savotoille moottoriajoneuvoilla.

Rakennuksia korjataan perinteisin menetelmin

Paritupa rakennettiin ajan myötä varallisuuden karttuessa tai perheen koon kasvaessa. © Kuva: Pinja Metsäranta.
Paritupa rakennettiin ajan myötä varallisuuden karttuessa tai perheen koon kasvaessa. © Kuva: Pinja Metsäranta.

Pielisen ulkomuseon rakennuksia peruskorjataan 2009–2011. Osa rakennuksista oli päässyt huonoon kuntoon ja korjaaminen on kiireellistä. Peruskorjaus toteutetaan perinteisin menetelmin ja materiaalein.

− Vuoden 2010 korjauskohteista merkittävin on Kelovaaran tupa ja porstua, joiden korjaus ajoitettiin syyskaudelle, jottei kunnostus häiritsisi museovieraita, kertoo vs. museoamanuenssi Marketta Haavila.

− Museolla on omistuksessaan myllyjä myös museoalueen ulkopuolella. Niistä kunnostettiin kesän aikana Savijoen vesimylly ja Hatunkylän tuulimylly. Museon muiden myllyjen kunnostusta jatketaan kesällä 2011.

− Museoalueen rakennuksia alettiin korjata jo 1990-luvulla EU:n aluekehitysrahaston tuella. Savotarantaa on kunnostettu Metsämiesten Säätiön avustusten turvin. Kun nyt käynnissä oleva korjaushanke saadaan päätökseen vuonna 2011, on tärkeimmät ja kiireellisimmät korjaukset saatu tehtyä.

Ulkomuseo on Suomen toiseksi suurin

Savotaranta esittelee savottalaisten vaatimattomia asuinoloja. © Kuva: Pinja Metsäranta.
Savotaranta esittelee savottalaisten vaatimattomia asuinoloja. © Kuva: Pinja Metsäranta.

Pielisen museo sai alkunsa kansakoulunopettaja Onni E. Koposen keräämistä talonpoikaisista esineistä. Lieksan kauppala lunasti kokoelman 1940-luvulla, ja kunnallinen museotoiminta sai alkunsa.

Ulkomuseon suunnittelu alkoi 1950-luvulla. Sitä alettiin rakentaa 1963 Lieksan Pappilannimelle ja se avattiin kävijöille 1965. Ensimmäisenä paikalle siirrettiin 1800-luvun alussa rakennettu. Virsuvaaran suurtupa. Alueelle on sen jälkeen siirretty rakennuksia eri puolilta Lieksaa ja Pielisjärveä. Rakennuksia on nykyään yli 70. Pielisen ulkomuseo on Helsingin Seurasaaren jälkeen Suomen toiseksi suurin ulkomuseo.

Pielisen museota korjataan EU:n aluekehitysrahaston tuella 2009–2011. © Kuva: Pinja Metsäranta.
Pielisen museota korjataan EU:n aluekehitysrahaston tuella 2009–2011. © Kuva: Pinja Metsäranta.

− Kävijöitä on vuosittain hieman alle 10 000. Heinäkuussa järjestetään työnäytöksiä vapaaehtoisvoimin. Tuolloin voi päästä näkemään esimerkiksi kehräystä, kankaankudontaa tai tuohitöitä.

− Talvikaudella ulkomuseo on kiinni, tosin joihinkin tupiin ja kämppiin voi silloinkin päästä etukäteisvarauksella, Haavila kertoo.

Pielisen museo sekä Isopappilan ja Lieksan kirkon alue muodostavat Lieksanjoen suulle kulttuurimaiseman, joka kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Pielisen museon verkkosivut: www.lieksa.fi/museo

Julkaistu 4.5.2011 klo 15.39, päivitetty 14.11.2017 klo 13.06