Asuinrakennusten huonejaon kehityksestä

Teppo Korhonen

Maja on vanhin

Yksinkertaisin salvosrakennuksen pohjamuoto on yksihuoneinen rakennus. Tavallisesti sisään kuljetaan päädystä, ja rakennusta suojaa harjakatto. Tällainen asuinrakennus on meillä yhtä vanha kuin salvostekniikka eli se juontuu rautakaudelta. Rakennuksessa oli alkuaan keskilattialla kattamaton tulisija ja seinänvierustoilla korokkeet, jotka toimivat penkkeinä ja makulavoina. Sanalla maja tarkoitettiin alkujaan tällaista rakennusta. Malli säilyi 1900-luvulle saakka sekä kausiasuntona kuten kalamajana, että talousrakennustyyppinä, vaikkapa keittokotana.

Runonlaulaja Pentti Lyytinen savolaisessa tuvassa R. W. Ekmanin (1847-48) mukaan.
Runonlaulaja Pentti Lyytinen savolaisessa tuvassa R. W. Ekmanin (1847-48) mukaan. © Kuva: Museovirasto.

Pirtistä tupaan

Talon ainoaan asuinhuoneeseen saatiin lisää liikkumatilaa siirtämällä tulisija keskilattialta seinänviereen. Avoliedellisenä mallina tämä ratkaisu on säilynyt meidän aikaamme asti ainoastaan pajoissa. Asuinrakennuksiin alettiin rakentaa kiukaita, joiden tulipesälliset ladotut kivikasat varasivat lämpöä ja luovuttivat sitä tasaisesti. Asumismukavuus lisääntyi. Nurkkaan sijoitetulla ladotulla kivikiukaalla varustetun rakennuksen nimitys on pirtti. Malli omaksuttiin meille slaaveilta rautakauden lopulla. Sitä ei ole enää pitkiin aikoihin käytetty varsinaisissa asuinrakennuksissa, mutta kylläkin metsäpirteissä, savusaunoissa ja riihissä.

Hankasalmi, Mäki-Laurin savutuvan uuni.
Hankasalmi, Mäki-Laurin savutuvan uuni. © Kuva: Museovirasto.

Kun ladottu kivikiuas korvattiin samaan paikkaan muuratulla, mutta edelleen huoneeseen savuttavalla tulisijalla, syntyi tupa. Se oli länsieurooppalainen keksintö, joka levisi myös slaavien pariin. Itäsuomalaiset omaksuivat tuvan rakenteen, mutta säilyttivät sillä vanhan pirtti-nimityksen. Tupakeittiön muurattu tulisija, johon kuului sekä uuni että sen edessä oleva keittoliesi, sai uudella ajalla katolle johtavan savupiipun. Tulisijaa nimitettiin monin paikoin muuriksi.

Umpieteinen talon päätyyn

Paritupa Utsjoen Välimaalla.
Paritupa Utsjoen Välimaalla. © Kuva: Kolehmainen & Laine, Museovirasto.

Majan, pirtin tai tuvan käyttömukavuutta parannettiin laatimalla oven eteen vaikkapa vain avokatos jatkamalla vesikaton lappeita tolppiin tukeutuen. Tällainen ratkaisu on säilynyt pajoissa ja saunoissa, mutta varsinaisten asuinrakennusten päätyyn on jo pitkään rakennettu varsinainen umpieteinen. Yksihuoneisena sen ulko-ovi saattoi olla joko asuinhuoneen oven tapaan päädyn suunnassa tai aiemmasta poiketen sivuseinällä. Viimeksi mainitusta ratkaisusta tuli sittemmin vakio, sillä se oli edullinen jaettaessa eteistila kahteen osaan. Uuden puolitetun eteisen perälle sijoitettiin varasto- tai asuinhuone, kamari. Kamari mainitaan Turusta jo 1500-luvulla. Se oli monesti talon hienoin huone ja varustettiin ensimmäisenä savujohdollisella tulisijalla, takalla.

Päätyeteisrakennus säilytti asemansa vähäväkisten talojen, tavallisten torppien eli vuokratilojen ja käsityöläiskotien eli mäkitupien päärakennuksena perinteisen talonpoikaiskulttuurin loppuun asti.

Paritupa on keskieteisrakennus

Päätyeteisrakennusta oli helppo laajentaa sijoittamalla eteisen toisellekin sivulle huone. Tavallisesti toinen sivuhuoneista oli arkitupa, jossa valmistettiin myös ruoka; nykytermein voisimme puhua tupakeittiöstä. Porstuan toisella puolella oleva huone toimi varastohuoneena tai vierashuoneena eli salina. Satakuntalais-etelähämäläisellä alueella puhuttiin leivintuvasta eli pakarista.  Siitä huolimatta, että molemmat sivuilla olevat suuret huoneet eivät olleetkaan käytöltään varsinaisia tupia, käytetään pohjakaavasta usein nimitystä paritupa.

Symmetrinen keskieteisrakennus kotiutui meille renessanssityylin myötä. Kun asuinrakennuksessa tarvittiin esimerkiksi kasvavan palveluskunnan myötä lisää tiloja, rakennettiin toisen tai molempien tupien jatkoksi päätykamari tai rakennuksen harjan suuntaisella väliseinällä erottaen kaksikin. Myös keskieteistä voitiin laajentaa sijoittamalla porstuan pohjaan kaksi kamaria rinnakkain.

Myös toinen porstuan sivulla olevista tuvista voitiin jakaa väliseinällä kahdeksi huoneeksi, jolloin kyseessä ei ollut enää paritupainen rakennus, joskin sitä monesti sellaiseksi kirjallisuudessa luonnehditaan.

Apilanlehtipohjakaava jäi harvinaiseksi

Jo keskiajalla oli käytössä keskieteisellisiä asuinrakennuksia, joiden rakennusrungosta ulkoni eteisen taakse tehty varastohuone tai kamari. Rakennuksen pohjakaava muistutti kolmilehtistä apilaa. Tällaisen rakennuksen porstua oli läpikuljettava eli porstuasta johti ovi sekä etu- että takapihalle. Mikäli porstuan pohjassa oli huone, salvottiin siitä porstuaa kapeampi, jolloin sivuseinän viereen jäi pieni takaovelle vievä sola.

Apilanlehtipohjakaava tunnetaan sekä talonpoikaistaloista että kuninkaankartanoista. Se ei liene koskaan ollut kovin yleinen.

Keskisali kuuluu karoliiniseen pohjakaavaan

Esimerkki karoliinisesta pohjakaavasta: mallipiirustus kapteenin virkataloksi vuodelta 1731.
Esimerkki karoliinisesta pohjakaavasta: mallipiirustus kapteenin virkataloksi vuodelta 1731. © Kuva: Krigsarkivet/Museovirasto.

Keskieteisrakennuksen kolmas variantti muotoiltiin säännöllisestä porstuanpohjakamarillisesta parituvasta. Rakennuksen runkosyvyyttä kasvattamalla ja keskiosaa leventämällä saatiin porstuan takana oleva huone kasvatettua kamarista isoksi huoneeksi, jota käytettiin nyt parhaana huoneena eli salina. Kun samalla porstuan sivuilla olevat ”tuvat” jaettiin pitkittäisellä väliseinällä kahtia, korostui salin suhteellinen suuruus muihin tiloihin nähden. Yksi pienistä sivuhuoneista palveli keittiönä.

Ratkaisu tunnetaan karoliinisena pohjakaavana, sillä se hahmoteltiin Kaarlejen hallitessa Ruotsia 1600-luvun jälkipuolella ja 1700-luvun alussa. Malli omaksuttiin laajalti säätyläisten keskuuteen, sillä se esiintyi pappiloiden ja ylempien upseereiden virkatalojen tyyppipiirustuksissa. Alemmat virkamiehet saivat tyytyä paritupatyyppiin.

Talonpoikaistaloihinkin saatettiin tehdä Länsi-Suomessa erillinen vierastenrakennus saleineen. Toisinaan sen pohjamuoto noudatti keskisaliratkaisua. Keskisalillisia rakennuksi tehtiin myös kaksikerroksisina, jolloin edustustilat sijaitsivat yläkerrassa. Tällainen rakentaminen on ollut meillä kuitenkin harvinaista säätyläistenkin keskuudessa, mutta ideologia tunnettiin ja sitä sovellettiin esimerkiksi komeisiin pohjalaistaloihin.

Sivukamaritupa on pohjalainen ratkaisu

Eteläisellä Keski-Pohjanmaalla tavataan rungoltaan leveä asuinrakennustyyppi, jossa tupa ei ole koko rakennuksen levyinen, vaan kamarit on sijoitettu asuintuvan sivulle. Tällaisten sivukamaritupien (ruots. korsbyggnad) rakentamiskausi ulottui 1700-luvun jälkipuoliskolta 1840-luvulle. Sivukamarilliset rakennukset voidaan ryhmittää viiteen tyyppiin, joista kaksi on yksitupaisia ja kolme pohjakaavaltaan erilaisia kaksitupaisia malleja. Luokituksen ulkopuolelle jää vielä muutama asuinrakennus, joista kukin on pohjakaavaltaan ainutkertainen.

Sivukamarillisen asuinrakennuksen kaukaisimmat juuret ovat 1600-luvun pappiloissa, sotilasvirkataloissa ja kartanoissa, lähemmät Kokkolan ja Pietarsaaren porvaristaloissa.

Pohjakaava vapautuu

1900-luvun taitteessa omaksuttiin lännestä leveä asuinrakennustyyppi, jota suosittiin toiseen maailmansotaan asti sekä kaupunkilaisten huviloissa, että maaseudun virkamiesten ja kauppiaiden asuinrakennuksissa. Pohjakaavalle oli ominaista väliseinien epäsymmetrinen sijainti, joka mahdollisti lukuisat, vaihtelevan kokoiset ja monikäyttöiset huonetilat. Näin isäntä sai oman työhuoneen, sali paloiteltiin olohuoneeksi ja ruokasaliksi jne.

Omakotitaloon tehtiin keskusmuuri

Taloja Nastolassa
Siirtokarjalaisten taloja Nastolassa. © Kuva: Pekka Kyytinen, Museovirasto.

Jo 1900-luvun alkukymmenillä kehitettiin ammatillista rakennussuunnittelukoulutusta saaneiden tahojen piirissä asuinrakennustyyppi, josta tuli toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuskauden myötä yhtä yleinen kuin pari- ja yksinäistuvat olivat konsanaan olleet varhaisempina aikoina.

Johtoajatus oli tulisijojen kokoaminen rakennuksen keskelle siten, että kaikki savukaasut voitiin johtaa ulos saman piipun kautta. Tulisijat muodostivat keskelle ”patterin”, joten lämmittäminen oli mahdollisimman taloudellista. Keittiössä oli liedellinen uuni, muissa huoneissa venäläisen idean pohjalta muotoiltu peltikuorinen pyöreä pönttöuuni. Perusratkaisu oli siis sama kuin sivukamarituvissa.

Perheen kasvaessa voitiin harjakattoisen puolitoistakerroksisen rakennuksen ullakko ottaa asuinkäyttöön rakentamalla toiseen tai kumpaankin päätyyn vinttikamari. Mikäli tilaa tarvittiin vieläkin enemmän, voitiin alakerran pohjakaava monistaa siten, että rakennukseen tuli kaksi tulisijakompleksia.

Julkaistu 8.2.2006 klo 13.21, päivitetty 11.11.2017 klo 13.41