Hyppää sisältöön

10. Luukku – Kymenlaakson kulttuuriympäristöpalkinto Nutikka

Uutinen 10.12.2020 klo 8.59
Nainen seisoo järven rannalla ja pitää sylissään puista palkintoa sekä kukkakimppua.
Nutikka-palkinto myönnettiin keskiviikkona 9.12.2020 Ankkapurhan säätiölle. © Kuva: Lotta Vuorinen

Joka toinen vuosi jaettava Kymenlaakson kulttuuriympäristöpalkinto Nutikka jaettiin tänä vuonna etänä Teams-kokouksella. Kulttuuriympäristöpalkinnon sai yhdeksäs joulukuuta Ankkapurhan kulttuurisäätiö.  

Nuorisokeskus Anjalan taustalla toimiva Ankkapurhan kulttuurisäätiö toimii nuorisotyön puolesta ja sen tarkoituksena on kehittää nuorisotyötä ja tukea valtakunnallista ja kansainvälistä nuorisotoimintaa. Nuorisotyön lisäksi säätiö vaalii alueen kulttuuriperintöä, edistää lasten ja nuorten tietoisuutta kulttuuriperinnöstä sekä kehittää alueen kulttuuriympäristöön tukeutuvaa matkailutoimintaa. 

Kymenlaakson kulttuuriympäristöpalkinnolla Nutikalla palkitaan rakennettuun ympäristöön, arkeologiseen kulttuuriperintöön ja maisemiin kohdistuneita esimerkillisiä toimenpiteitä ja niiden tuloksia. Palkinnolla halutaan esitellä tekijöitä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet kulttuurillisesti kestävän elinympäristön säilyttämistä ja kehittämistä.  

Palkinnon saajan valitsee Kymenlaakson ympäristöpoliittinen neuvottelukunta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Kymenlaakson Liiton ja Kymenlaakson Museon muodostaman työryhmän esityksen perusteella.  

Onnittelut Ankkapurhan kulttuurisäätiölle! 

Puusta veistetty palkintopokaali.
Nutikka-palkinnon suunnitteli vuonna 2014 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Joni Lustig. © Kuva: Lotta Vuorinen