Lukiolaisten animaatiossa haltioidutaan luonnosta

Uutinen 26.2.2018 klo 10.22

Lasten ja nuorten Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa Suomessa. Kilpailun teema vuonna 2017 oli Luontoon yhdessä.

Kilpailuraati jakoi kunniamainintoja ja erityiskiitoksia eri tavoin ansioituneille ryhmille. Pieksämäen lukion 2. vuosikurssin opiskelijat yhdistivät työssään mielikuvitusta, tarinankerrontaa ja oikeiden paikkojen esittelyä. Video valmistui lukion mediakurssilla ja kolmen opiskelijan ryhmä sai erityiskiitokset kunnianhimoisesta toteutuksesta, onnistuneesta animaatiosta ja hyvästä tiimityöstä.

Tekijät työssään
© Kuvakaappaus kilpailutyöstä

Luonnosta haltioituminen näkyi lukiolaisten videolla

Lukiolaisten video ”Väinö ja taikaparta” sijoittuu Partaharjulle, jonka ryhmä kertoo valikoituneen erityisen kauniin luontonsa vuoksi. Alueella sijaitsee muistona jääkaudelta upeita harjumuodostelmia, vesistöä ja erilaisia metsätyyppejä. Kilpailutyö on video, jonka ryhmä suunnitteli, kuvasi ja editoi kuvataiteen mediakurssilla.

väinö ja taikaparta
© Kuvakaappaus kilpailutyöstä

— Videon tekemisen kautta tutustuimme lisää Partaharjun luontoon ja ympäristöön. Opimme hyödyntämään monipuolisesti median keinoja viestinnässämme, ryhmä kertoo.

Luonto ja siitä haltioituminen ovat teoksessa pääosassa ja alueen merkityksellisyys tekijöille välittyivät työstä. Video on huolella käsikirjoitettu, teknisesti taitava ja siihen oli nähty todella paljon vaivaa. Hyväntuulisesta animaatiosta välittyivät myös kilpailutiimin mielikuvitus ja tekemisen ilo.

Partaharjun maisemaa
© Kuvakaappaus kilpailutyöstä

Kulttuuriympäristön tekijät

  • Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu järjestetään vuosittain ja siihen voivat osallistua kaikki alle 18 -vuotiaat. Kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa Suomessa.
  • Kilpailu tukee lasten ja nuorten kulttuuri-identiteetin ja ympäristösuhteen muodostumista. Se edistää lasten ja nuorten paikallisen kulttuuriympäristön tuntemusta, arvostusta ja arviointitaitoja. Kilpailuun osallistuminen vahvistaa lasten ja nuorten osallistumista, vaikuttamista ja kansalaistoimintaa lähiympäristössä sekä laajemmin yhteiskunnassa. Kilpailu tukee päiväkotien, koulujen, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kulttuuri-, ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta.
  • Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään syksyisin ympäri Eurooppaa ja kaikkiaan 50 maassa noin 30 miljoonaa ihmistä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin. Suomessa kehitetty kilpailu muuttuu vuonna 2018 koko Euroopan laajuiseksi.